Info

Girls Rock! Finlandin tarkoituksena on tukea niiden nuorten musiikki- ja bänditoimintaa, joiden on sukupuolensa tai yhteiskunnallisen taustansa takia vaikeampaa päästä musiikkiharrastuksen pariin ja löytää bändikavereita.

Bändikulttuuri on usein varsin sukupuolittunutta ja se tarjoaa tytöille vähemmän mahdollisuuksia kokeilla erilaisia instrumentteja ja rooleja. Siksi Girls Rock! Finland haluaa kannustaa tyttöjä tarjoamalla heille kannustavan ilmapiirin tehdä musiikkia ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia. Tyttöjen ohella kohderyhmänä ovat sukupuolinormeja haastavat nuoret. Toiminta on myös vähävaraisten ulottuvilla: tarjoamme soittimet, vahvistimet ja pidämme myös leirien osallistumismaksut matalina.

Girls Rock! Finland on järjestänyt vuosina 2013–2015 viisi bändileiriä. Leireille on osallistunut yhteensä noin 60 leiriläistä kokeneiden naismuusikoiden sekä nuoriso- ja kulttuurialojen ammattilaisten ohjauksessa. Leiritoiminnan lisäksi Girls Rock! Finland on järjestänyt työpajoja, keikkoja, kansainvälisen konferenssin ja muita musiikkitapahtumia. Yhdistyksellä on myös viikoittain kokoontuva bändikerho.

Kesällä 2016 yhdistys järjesti neljä leiriä: Turussa, Helsingissä ja Kouvolassa järjestettävien nuorten leirien lisäksi uutuutena järjestettiin yli 25-vuotiaille suunnattu Madame Camp Oranssi ry:n kulttuurikeskuksessa Helsingissä. Tarkemmat tiedot tulevista leireistä kesällä 2017 julkistetaan kevään aikana, mutta ainakin neljä leiriä on sovittuna.

Tyttöjen rokkileiritoiminta perustuu rock- ja popmusiikin vaihtoehtokulttuurien aktivismiin ja tee-se-itse-kulttuuriin. Tyttöjen rokkileirit ovat saaneet alkunsa Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa ja levinneet sieltä ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Girls Rock! Finland on osa maailmanlaajuista Girls Rock Camp Alliancea.

Kommentit poistettu käytöstä.